Edelfeltin kartanosta puhuttaessa, on parikin paikkaa johon on voitu referoida. Kyseessä on voinut olla itse kartano, koko sen alue tai uudempi, myöhemmin rakennettu talo ja sen hevosmiljöö.
Kartanon piha on hyvin laaja, ja sieltä löytyy paljon nurmea, puutarhaa, istutuksia ja pieni paviljonki. Piha-alueen reunalta lähtevät suuret laidunmaat, joissa on pidetty hevosia vuosisatoja. Kartanon pihapiirissä on kaksi piharakennusta, itse kartano, sekä vanhan palaneen tallin kivijalat muistona menneestä. Kivijalkojen yhteyteen on tehty nuotiopaikka, ja kiviä voi käyttää istumiseen. Kartanossa asuu Lydia Edelfeltin Isovanhemmat, ja osa kartanosta pidetään kylmänä. Kartanon alue on täysin yksityinen, eikä turisteja tai vierailijoita oteta vastaan.
Pohjanmaan laajat lakeudet tarjoavat paljon laidunmaata, joita käytettiin muutama vuosikymmen viljamaana. Nyt maat ovat palautuneet alkuperäiseen käyttöönsä laudidunmaaksi.

Uuden pihan alue on rakennettu 2000- luvun alussa, ja tallitilat 2010- luvun paikkeilla. Pihapiirissä asuu Lydia Edelfelt perheineen, ja Lydia on juuri se henkilö, joka päätti palauttaa sukunsa nimen hevosmaailmaan. Hänen isoäitinsä on hyvin läsnä hevostoiminnassa, mutta Lydian äiti ei osaa arvostaa hevostoimintaa. Se ei kuitenkaan naista estä, sillä hän on päättänyt elää omaa unelmaansa toisten unelmien sijaan.
Arkkitehtuuri tallialueella ei ole hirveän modernia. Ulkoasuun on yritetty saada vanhoollista tyyliä, ja luoda aatelista tunnelmaa pienillä yksityiskohdilla, menemättä kuitenkaan liian pröystäilyksi.
Alueelta löytyy tallin lisäksi pieni pihattotalli, maneesi, ulkokenttä, omakotitalo ja autotalli. Talliin mahtuu 16 hevosta, ja pihatossa on pidetty enimmillään viittä hevosta. Ainakaan toistaiseksi tallipaikkoja ei ole suunniteltu tarjottavan ulkopuolisille.